Klo 4.30 suuntasin auton nokan muutaman välietapin kautta Jyväskylään. Päivän ohjelmassa oli koiranäyttely Kepposen ja Koistisen kanssa, ja kehien jälkeen vielä valkkariyhdistyksen syyskokous.
Hieman tapani mukaan jännitin jo ennen kehän alkua, mutta jonkin verran jännitys laantui siinä uroksien arvosteluja katsellessa. Tuomari jakoi lähinnä EH:ta, joten mulle ei ainakaan jäänyt mitään paineita menestymisestä, lähinnä vähän jännäsin, turahtaako tytöille ekat H:t.
Tytöt kuitenkin pääsivät yllättämään, Koistinen ensimmäistä kertaa junnuluokassa sai ERI:n ja oli luokan kahdesta koirasta ykkönen. Esiintyi suht kivasti, juostessa oli pientä loikkimista mukana, mutta paljon vähemmän, kuin edelliskerralla.
Kepponen vasta yllättikin, ERI:n saatuaan köpöttteli avoimessa luokassa sijalle 2/13! Loppujen lopuksi siis molemmat tytöt yhdentoista ERI:n saaneen joukossa :) Valkkareita oli kehässä yhteensä 39.
Esitimme myös Kustom Karake's kasvattattajaryhmän, jossa ikävä kyllä mukana sekä Kepa että Koisti. Anu-parka teki parhaansa Koistista esittäessään, mutta melkoinen show siitä kuitenkin tuli. Lopulta koikkaloitiin nauraen sijalle 3/3.
Vielä ennen kotiin lähtöä pidettiin yhdistyksen kokous, jonne paikalle tuli juuri sen verran ihmisiä, kuin tarvittiin kokouksen suorittamiseksi, joten seuraavan vuoden hallitus saatiin kasaan. Itse luovuin toiminnantarkastajan pestistäni, ja loikkasin hallituksen puolelle.
Esiintymässä Kustom Karake's Serial Killer
Tuomari Carlos Fernandez Renau
Nice typey bitch. I like her head & body propotions. Still very immature. Needs to settle down in movement.
JUN ERI JUK1
*******
Esiintymässä Kustom Karake's True Banshee Queen
Tuomari Carlos Fernandez Renau
Nice feminine bitch. Nice head. She's quite sound. I like her body propotions, a pity she's too short in coat in that creamy colour.
AVO ERI AVK2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti