Eräs ystävällinen sielu vinkkasi meille Siuntion Koirakerhon Lohjalla järjestämistä epävirallisista agilitykisoista, ja koska päivälle ei muita menoja vielä ollut, päätimme Kepposen kanssa yhdessä tuumin lähteä taitojamme testaamaan.
Luokkina löytyivät supermöllit, möllit sekä kisaavat ja noista Kepan kanssa valitsimme mölliluokan. Maximöllejä oli yhteensä muistaakseni kahdeksan koiraa.
Menimme Kepposen kanssa radan kahdesti, joista siis parempi tulos olisi jäänyt voimaan, jos tuloksen olisimme saaneet. Ikävä kyllä molemmilla radoilla hylky tuli samassa kohdassa, en onnistunut ohjaamaan Kepposta yhden putken oikeaan päähän. Putki oli asetettu kivasti houkuttelemaan koiraa siihen väärään päähän, emmekä todellakaan olleet ainoat, joille tämä kävi kohtalokkaaksi.
Hylätyistä tuloksista huolimatta olen aivan supertyytyväinen meidän suoritukseen! Tuo putki kun jäi molempien ratojen ainoaksi virheeksi, ja aikakin jäi alle ihanneajan. Kiva oli myös huomata, ettei Kepposen tekemiseen vaikuttanut edes ihan uusi, vieras halli taikka hälyisä ympäristö. Hyvä Kepa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti