torstai 3. lokakuuta 2013

Koistinen & KIKK, osa 3

Kurssin kolmannella kerralla oli tarkoitus tehdä mukavat, helpot kierrokset, sekä saada koirat haukkumaan. Haukkua haettiin eri koirilta eri tavoin, esimerkiksi Koistinen ei ollenkaan ymmärtänyt ilkeän miehen olevan lelua varastamassa, vaan katseli vain kummastuneena. 

Tältä kerralta video löytyy vain ensimmäisestä kierroksesta, nyt jo melko aikaisin laskeutuva hämärä pilasi jälkimmäisen videon. Siinä ei kyllä kovasti nähtävää ollutkaan, Koistisen kakkoskierros oli melko papanansyöntipainoitteinen. 

Koistiselle tuo haukahtelu oli selvästi intoa nostattavaa, joten pitäisi varmaan opetella Koistin kanssa tuota haukkua muutenkin. 



Ei kommentteja: