Päätin osallistua Koistisen kanssa Tämä on -valmennuksen järjestämälle koirien itsetunnon kohotuskurssille. Kurssikertoja on viisi, nyt oli siis ensimmäinen kerta. Kurssilla maalimies leikittää koiraa ja koira saa kokea onnistumisen tunteita voittaessaan vieraan miehen ja näin saa myös lisää itseluottamusta. Koistisen itsetunto ei varsinaisesti tarvitse erillistä vahvistamista, mutta ajattelin vieraiden kanssa leikkimisen olevan ihan kasvattavaa puuhaa nuorelle koiralapselle.
Eka kierros
Toka kierros
Koistisella näytti olevan hauskaa, vaikka välillä keskittyminen hieman herpaantuikin muihin asioihin. Jännä nähdä, miten kurssin edetessä Koistinen muuttuu, vai muuttuuko lain. Kahden viikon päästä ainakin nähdään, jäikö kurssipaikka Koistiselle mieleen hauskana paikkana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti