sunnuntai 18. elokuuta 2013

Koiranäyttely Heinola

"Mummolan" kautta kotiin
Tänään olimme Kepposen sekä Anun ja Raivon kanssa Heinolassa näyttelemässä. Tuomari oli melko tiukalla päällä ja kahdeksasta koirasta Raivo olikin ainoa ERI:n saanut, hyvä Raipe! Kepponen esiintyi EH:n arvoisesti, hieno arvostelu alla. Tuomari tyylilleen uskollisena arvosteli pitkään ja tarkkaan, sitä ihan tuntee saavansa rahoilleen vastinetta. Kyseinen tuomari on lisäksi oikein asiallinen ja mukava, mikä on aina hienoa.

Tällä kertaa näyttelypäivä oli melko lyhykäinen todella pienestä koiramäärästä johtuen, joten kotiinkin päästiin jo todella ajoissa. Ehdittiin siis hieman viettämään loman viimeisiä hetkiä, huomenna kun taas työt ja arki koittavat. 


Esiintymässä Kustom Karake's True Banshee Queen
Tuomari Maija Mäkinen

Feminiininen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä kallo. Kauniit tummat silmät. Hyvin kiinnittyneet kookkaat korvat. Oikea purenta, mutta leuat voisivat olla voimakkaammat, kevyt alaleuka. Hyvä pigmentti. Hyvä kaula. Kapea edestä, kääntää tassujaan ulospäin. Hyvä rintakehän pituus. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvä karvan laatu, mutta voimakkaasti keltaista selällä. Hyvä lantio ja häntä. Etuaskel saisi olla pidempi ja vakaampi. Hyvä käytös. Esitetään hyvin. 


NUO EH NUK1

Ei kommentteja: