keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ostoksia ja jäljestämistä


Koska olin luvannut itselleni siivota tänään keittiön, lähdettiin Koistisen kanssa ostoksille Nummelaan. Ensin suunnattiin Mustiin ja Mirriin pantaostoksille. Koistinen tarvitsi uuden, leveämmän pannan pentupantansa tilalle, mutta kasvavalle koiralle ei vielä mitään hienoa viitsinyt hankkia. Siispä Koistille valikoitui musta Rukka Bliss Polar. Käytännöllinen valinta, koska siinä on erittäin hyvin säätövaraa! Lisäksi siinä on kaksi hihnankiinnityslenkkiä, toiseen kiinnitettäessä panta toimii puolikuristavana, ja toiseen ihan tavallisena pantana. Eikä ollut kallis, alle kahdeksan euron päästiin. Koistinenkin vaikutti tyytyväiseltä sekä pantaan, että reissuun.



Seuraavaksi lähdettiin Hong Kong -tavarataloon, mutta koska sinne on pääsy koirilta evätty, joutui Koistinen odottelemaan autossa sillä välin. Vaikka päivä oli lämmin, niin pakettiauton takatilassa lämpötila pysyy maltillisena, kun takaovet jättää auki. 

Täältä tarkoituksenani oli hankkia jotain kepukoita, jotta päästään Kepposen kanssa tekemään meidän pujottelukurssin kotiläksyt. Kepukoiden tulisi olla kevyitä, suht säänkestäviä, helposti maahan upotettavia sekä epämiellyttäviä järsiä. Edellisille puisille kepeille kun tuppasi käymään meidän pihassa huonosti. 

Löysin sitten tuollaisia maalitelan jatkovarsia, jotka hyvin täyttivät kriteerit, eivätkä maksaneetkaan kuin kolmen euron hujakoilla kappale. Näitä lähti matkaan siis kuusi, vaikka toistaiseksi tarvetta vain kahdelle. Onpahan sitten heti lisää, kun edistymme. 

Ideana tosiaan on nyt opetella pujottelu alusta asti kunnolla, että koira osaisi taitavasti hakea kepit itse kauempaakin käskytettynä. Ensin siis harjoitellaan kepeille menoa ihan näillä kahella kepillä ja kun se onnistuu superhienosti kaukaa ja eri lähestymiskulmista, lisätään hieman kauemmaksi toinen samanlainen keppipari ja koiran on tarkoitus hakea myös se jälkimmäinen välikkö. Vähitellen sitten saadaan keppejä jonoksi asti. Ja sit on niin hienoo ja taitavaa!

Koska säästettiin kahdessa edellisessä paikassa, niin tuhlattiin sitten Top Dogissa senkin edestä. Tarkoitus oli kuitenkin hyvä, sillä kävimme täydentämässä pakastinta erilaisilla lihoilla. Ostin heräteostoksena myös suhteettoman kalliin Gappayn jälkipaalun, mutta onpahan nyt sitten sekin kunnollinen. Kepponen sai myös uuden ketjupannnan.

Sitten kotiuduttuamme lähdinkin heti kokeilemaan sekä uutta jälkipaalua, että vielä astetta isompaa maalitelan jatkovartta. Tuo varsi toimii jälkeä tallatessa naminpudotteluputkena, ettei tarvitse selkä vääränä kumarrella. Koistinen on jäljestämisessä vielä aivan aloittelija, joten namien laittelua on paljon! Sekä paalu- että putki toimivat virassaan hienosti. 

Ja niin toimi Koistinenkin, kun nenänkäytön aika koitti. Hienosti nuuhki molemman puolen askellukset ja ne nakinpalatkin sieltä löytyivät. Pientä ryystäystä oli kyllä, mutta paljon vähemmän kuin edelliskerralla, eikä tuo tänään tahtonut poikittaa juuri ollenkaan. Hyvä!

Onnistuneen jälkiharjoituksen jälkeen oli kiva köpötellä pellon reunaa kotiin. 








Ei kommentteja: