sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Koiranäyttely Helsinki palveluskoiratapahtuma

Onneksi tähän näyttelyyn mennessä olimme jo hieman kehäesiintymistä harjoitelleet ja juoksu sujui jo mukavasti. Todellisena yllätyksenä kuitenkin oli tuo huikea lopputulos, mistä jaksan aina vain olla niin kovin ylpeä. 

Esiintymässä Kustom Karake's True Banshee Queen
Tuomari Harri Lehkonen 

Tasapainoisesti kehittynyt narttupentu. Kaunis pitkä pää. Hyvät korvat. Tumma pigmentti. Hyvin kulmautuneet raajat. Oikeat mittasuhteet. Erittäin hyväasentoinen häntä liikkeessä. Oikean laatuinen turkki. Hieman keksin väriä selässä. Erinomaiset liikkeet. Esiintyy iloisesti.


PEK1 KP ROP-pentu, BIS1 pentu

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Epäviralliset agiitykisat

Nu-Pun Koiraklubin agilityepikset, Ronni maximölleissä toinen sija! Virhepisteitä 0, aika -13 sek. Jee!


sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Koiranäyttely Lohja pentunäyttely

Kepposen ensimmäinen pentunäyttely, ja harjoituksen puute näkyi kyllä :D En tiedä, ottiko neiti lopulta yhtään raviaskelta, suurin osa juoksumatkasta mentiin kahdella jalalla. Onneksi tuomari oli kuitenkin ymmärtäväinen. 

Esiintymässä Kustom Karake's True Banshee Queen
Tuomari Nina Janger

5kk vanha, erinomaista tyyppiä oleva narttupentu. Hyvin kaunis lupaava nartun pää. Tummat kauniit silmät. Hyvä pigmentti. Ikäisekseen hyvä runko. Kaunis ylälinja. Erinomainen häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Erinomainen luuston vahvuus. Liikkeiden esittämistä tulee vielä harjoitella, väläytteli lupaavaa askelpituutta. Lupaava karvanlaatu. Väri saa vielä puhdistua.


PEK2