lauantai 25. tammikuuta 2014

Epäviralliset agilitykisat

Käytiin Kepposen kanssa Forssan Palveluskoirien järjestämissä agilitykisoissa mölliluokkailemassa. Teimme radan kahdesti, ensimmäinen rata meni ihan pöllöilyksi suurimmalta osin tietty minun sähläilemisen takia. Kun Kepa vielä hypyssä liukastui ja rysähti hyppyesteen päälle, mun viimeinenkin keskittymiskyky lähti kahville sen siliän tien. Höpsöttelimme kuitenkin loppuun asti, lopputuloksena virhepisteitä 20. Ihanneajan alle pääsimme silti. 

Toinen kiekka menikin jo paremmin, kun ensimmäisen radan hölmöily sai jännityksen laukeamaan. Yksi tyhmä kieltovirhe tuli, mutta lopputuloksella 5  virhepistettä ja ihan ok ajanalitus Kepponen päätyi lopulta sijalle neljä. Hyvä Kebabeläin!

Koska kisatilanteesta ei kuvia tullut, niin laitetaan tähän kruunuksi sunnuntaina otettu peltoulkoilukuva. 


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pentunäyttely, Lahti

Lähdettiin tänään Sakuran ensimmäiseen oikeaan näyttelyyn Lahteen. Tai niin oikeaan, kuin pennun kanssa voi, epävirallisiahan nuo on. 

Sakaria tuo meluisa, koiria ja ihmisiä täynnä oleva halli pelotti aika paljon. Kun olimme jossain hieman syrjemmässä, rauhoittu Sakke selvästi, mutta hulinan keskellä piti pitää häntä napakasti koipien välissä. Tuomarinkin kopelointi oli selvästi jännää, mutta koko koira saatiin kuitenkin hampaita myöten tutkittua melko vähällä vaivalla. Toivotaan, että suunta tästä on ylöspäin :)

Esiintymässä Björnsjön's Duchess-Arwen
Tuomari Saija Juutilainen

6 kk kaunislinjainen hyväluustoinen narttu, joka tarvitsee aikaa kehittyäkseen ja asettuakseen. Kaunisilmeinen nartun pää, erinom. pigmentti ja purenta. Hyvät kulmaukset ja käpälät. Erinom. jäntevässä kunnossa. Hyvä karvanlaatu, mutta väritys vielä kokonaisuudessaan hyvin beige. Hyvä luonne, mutta saa vielä harjoitella. Harvinaisen hienot liikkeet, joissa ihanasti voimaa ja ulottuvuutta. 


PEN 5-7kk PEK 3

lauantai 18. tammikuuta 2014

Turku Winter Dog Show

Kepponen kävi Turussa korkkaamassa valioluokan. Kepponen arvostaa aika paljon omaa tilaansa, ja vähän epäilytti näyttelypaikalle saapuessa, kun sain huomata näyttelypaikan olevan todella, todella ahdas. Yllättäen Kepa kuitenkin sopeutui tilanteeseen, eikä kiukutellut edes kenellekään. 

Kehässä Kepponen esiintyi ihan kivasti jo totuttuun tapaan. PN-kehässä Kepponen jolkotteli itsensä tuskaisesti sijalle viisi, harmin paikka, että koiria sijoitetaan vain neljä :) Kehän jälkeen tuomari vielä kehui pitävänsä Kepasta kovin ja Kepposen edustavan ns. kevyempää, vanhempaa tyyppiä. 

Esiintymässä Kustom Karake's True Banshee Queen
Tuomari Tomasz Borkowski

Primitive in type with very short coat.Nicely angulated and extremely nice & efficient, in trot going easy with long steps, parallel.
Good chest, nice proportions. Friendly, in good condition. A little toeing out.


VAL ERI VAK3 SA

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Match show Loimaalla

Vuoroa odotellessa


Jotta Sakke välillä pääsisi hieman ihmisten ilmoille metsän keskeltä, ja saisi samalla vähän näyttelytreeniäkin, päätimme lähteä Loimaalle mätsäröimään. 


Vajaan tunnin kun sinne kotoa ajelimme, niin kyllähän se tietyllä tapaa vähän hullulta tuntu mätsärin takia, mutta toisaalta samapa tuo. 

Paikalla oli yllättävän paljon koiria omistajineen, vaikka tälle päivälle olikin kehät vain isoille roduille, pienien vuoro koittaisi seuraavana päivänä. 



Nauhan mukana sai herkkuluun




Kyllä Sakuraa yhä jännitti, mutta vähemmän kuin viimeksi. Aika tovin siellä istuskelimme vuoroamme odottaessa ja välillä Sakura rauhoittui siinä torkuskelemaankin. 

Sakke esiintyi edukseen pitkämieliesti paikoillaan seisten ja niin hienosti ravia liihottaen. Tällä kertaa tuomarikin sai Sakuran kopeloitua ja arvosteltua, ja hyvin arvostelikin! 

Lähes 30 pennun joukosta Sakura hölkkäsi lopulta punaisten pentujen hopeapallille ja sai palkinnoksi hienon nahkapannan, herkkuja ja puisen älylelun.

Hyvä Sakke!